Kuten jo edellisessä tiedotteessa mainitsimme, haluamme olla turvallinen ja terveellinen työpaikka kaikissa olosuhteissa ja sen vuoksi seuraamme ja noudatamme tiiviisti viranomaisten ja työterveyshuollon ohjeita sekä laadimme omia ohjeita ja rajoituksia, joilla pyrimme ennalta ehkäisemään koronaviruksen leviämistä mahdollisimman tehokkaasti.
Ohjeissamme olemme mm. opastaneet ulkomailta palaavia työntekijöitämme sekä antaneet ohjeet, mikäli tartuntaa olisi syytä epäillä. Hygieniavaatimuksiamme on nostettu sekä matkustuskiellot ja etätyöohjeistukset on annettu. Lisäksi henkilöstömme työaikoja ja taukoja on porrastettu, jotta samoissa tiloissa oleskelisi kerrallaan mahdollisimman vähän henkilöitä (maksimissaan 10). Myös henkilöstön kulkemista eri osastojen välillä on rajoitettu. Seuraamme tilanteen kehittymistä päivittäin ja päivitämme ohjeitamme tarvittaessa.
Tällä hetkellä työhön liittyvä matkustaminen ulkomaille on kielletty. Osallistumme neuvotteluihin ensisijaisesti puhelimitse tai videoyhteyksien avulla. Välttämättömissä tapaamisissa noudatamme omia ja/tai yhteistyökumppanimme ohjeita koronavirukselta suojautumisessa.
Tuotanto ja toimitukset
Toistaiseksi koronavirus ei ole vaikuttanut tuotantoomme eikä toimitusaikatauluihimme. Teemme kaikkemme muun muassa edellä mainituin keinoin, turvataksemme toimitusvarmuutemme. Mikäli häiriöitä tilanteen johdosta kuitenkin tulisi näköpiiriimme, informoimme yhteistyökumppaneitamme niistä välittömästi. Tehdasverkostomme yhdeksällä eri paikkakunnalla auttaa meitä varmistamaan toimitustemme sujuvuutta myös näinä poikkeuksellisina aikoina.
Mahdolliset häiriötilanteet asiakkailla
Koska haluamme olla kaikille asiakkaillemme luotettava kumppani myös tämän poikkeustilanteen aikana, pyydämme tilaajia ilmoittamaan mahdollisista häiriötilanteista viipymättä ja realistisesti. Varastotilojemme kapasiteetti on tarkoin suunniteltu sovittujen tuotanto- ja toimitusaikataulujen mukaisesti, joten noudatamme sovittuja toimitusaikatauluja varmistaaksemme kaikkien asiakkaidemme projektien etenemisen. Mikäli jonkin työmaan toiminta häiriintyisi, on tilaajan järjestettävä välivarastointi kustannuksellaan. Noudatamme myös laskutuksessamme sovittuja aikatauluja ja mikäli tilaaja aiheuttaisi myötävaikutusvelvollisuuden laiminlyönnillään varastomme täyttymisen ja sen seurauksena tuotantomme pysähtymisen, laskutamme myös siitä aiheutuneiden kustannusten mukaisesti (RYHT 2000, 6.1. ja 16.4).
Tällaisena erikoisena ja vaikeana aikana avoin vuorovaikutus ja yhteistyö on erittäin tärkeää. Toivomme poikkeusoloista huolimatta kaiken menevän suunnitellusti ja hyvin ja että tilanne normalisoituisi pian. Pysykäämme terveinä!
Betset-yhtiöt
Lisätietoja tarvittaessa:
Juha Vasara
Myyntijohtaja, elementit
040 3434 309
juha.vasara@betset.fi
Jari Tast
Myyntijohtaja, valmisbetoni
040 3434 395
jari.tast@betset.fi
Jarmo Puoliväli
Tuotantojohtaja
040 3434 377
jarmo.puolivali@betset.fi