Näin Betset onnistui mukautumaan vuoden 2020 tuomiin muutoksiin

Suuri osa yrityksistä on kokenut mittavia muutoksia toiminnassaan ja koko toimintaympäristössään, kun koronatilanteessa on eletty jo vuosi. Kriisi on toiminut eräänlaisena vedenjakajana: osaa yrityksistä korona on moukaroinut armotta ja niitäkin, jotka ovat selvinneet vähemmällä, on ravisteltu rajusti hereille.

Betsetin toiminnassa muutosten kirjo viimeisen vuoden aikana on ollut varsin mittava. Operatiivisessa johdossa usea pitkän linjan ansioitunut betsetiläinen eläköityi, minkä johdosta organisaatiota järjesteltiin uudelleen. Viimeisin muutos tapahtui yhtiön omistuksessa ja organisaatiorakenteessa helmikuussa 2021, kun Betset Group Oy:stä tuli kaikkien Betset-yhtiöiden emoyhtiö.

Koronakriisi on vaikuttanut Betsetin toimintaan monesta suunnasta

Kun korona rantautui Suomeen, ennustettavuus vaikeutui ja koko alan valtasi suuri epätietoisuus tulevasta kehityksestä. Moni yritys käynnisti mittavat kassanhallintatoimenpiteet ja näin toimi myös Betset. Vuoden 2020 tilinpäätöslukuihimme korona vaikutti silti pelättyä vähemmän: liikevaihto säilyi lähes edellisen vuoden tasolla ollen 121,3 miljoonassa eurossa ja pudotusta oli ainoastaan 1 prosenttiyksikkö.

Markkinoiden epävarmuus kuitenkin vaikutti osaltaan lopputuotteidemme hintoihin epäsuotuisasti samalla, kun joidenkin materiaalien panoshinnat nousivat. Tämä heijastui liikevoittoomme: se jäi 8,9 miljoonaan euroon, mikä oli 0,4 miljoonaa euroa alle budjetin. Keskimääräinen henkilöstömäärä väheni edellisestä vuodesta kolme prosenttia 623 henkilöön.

Vaikka vuosi 2020 toi uudenlaisia haasteita, onnistuimme sopeutumaan tilanteeseen verrattain hyvin. Toimintaamme turvattiin tarkoilla koronaohjeistuksilla ja noudatimme niitä hyvin. Erikoisjärjestelyt ovat vaatineet henkilöstöltämme paljon joustavuutta ja siitä kiitos kuuluu ihan jokaiselle työntekijällemme. Vastuullisella toiminnalla onnistuimme välttämään tuotantokatkot ja pysyimme toimitusajoissa sovitusti.

Vuosi 2021 on aloitettu hyvällä tilauskannalla

Asuinrakentamisen myönteinen vire erityisesti kerrostalohankkeiden osalta on ollut positiivista asiakkaidemme kannalta, mutta silti kokonaiskuva viittaa edelleen rakentamisen vähenemiseen. Olemme ennusteissamme tämän huomioineet ja odotamme liikevaihdon säilyvän nykyisellä tasolla kuluvan vuoden aikana. Betset on yksi alan vahvimmista toimijoista ja haasteista huolimattakin voimme suhtautua tulevaan luottavaisin mielin.

 

Mika Löytönen
Betset-yhtiöiden toimitusjohtaja