Elämme voimakkaan muutoksen aikaa, jolle on ominaista digitalisaation esiinnousu kaikissa rakentamisen prosesseissa. Ensin tuli tietokoneavusteinen suunnittelu, ja tämän vuosituhannen ensimmäisellä kymmenellä tietomallinnus alkoi yleistyä. Pitkään tietomalleja luotiin vain suunnittelun työkaluiksi, mutta pian malleja hyödynnettiin jo laajasti rakennusprosessin eri vaiheissa tarjouslaskennasta työmaatoimintoihin. Oli yhteinen etu, kun kaikilla rakennushankkeen osapuolilla oli pääsy tarkastelemaan rakenteita ja niiden täsmällisiä mittoja sekä tuotetietoja samasta havainnollisesta kolmiulotteisesta mallista.
Kehitys ei ole kuitenkaan pysähtynyt tähän – onneksi. Me Betsetissä olemme pitäneet kunnia-asiana olla ensimmäisten joukossa kehittämässä digitaalista palveluympäristöä, joka hyödyntää ja jalostaa kohteen tietomalleja. Kutsumme tätä palveluamme nimellä Betset Linker. Se tuo lisäarvoa nykyisille ja uusille asiakkaillemme varmistamalla aukottoman tietovirran tuotantoketjussa tehtaalta työmaalle. Mutkikkaissa, muutoksille alttiissa ja aikataulultaan tiukoissa hankkeissa on tärkeää huolehtia siitä, että reaaliaikainen tieto on kaikkien käytettävissä ehdottoman virheettömänä ja jatkuvasti. Tämä tavoite on vaikea täyttää muutoin kuin yhteisen digitaalisen palveluympäristön avulla.
Omassa työhistoriassani on ollut jo varhaista kokemusta suunnittelun linkittymisestä elementtituotantoon. Betset Linkerin kehittämisen ensimmäisenä etappina onkin ollut suunnittelun ja elementtituotannon sujuva yhdistäminen. Samassa yhteydessä oli luonnollista kehittää palveluympäristöä niin, että myös tehtaillamme käytössä oleva tuotannonohjausjärjestelmä on osa samaa digitaalista kokonaisuutta.
Tämä kaikki tähtää inhimillisten virheiden minimointiin ja sitä kautta projektin onnistumisen edellytysten maksimointiin. Perinteiseen tapaan toimien virheitä ja viiveitä syntyi siksi, että kaikki tarpeellinen tieto ei välity reaaliaikaisena oikealle taholle tai prosessin vaiheelle. Tällä hetkellä esimerkiksi suunnittelija näkee omassa suunnittelumallissaan kohteensa elementtien valmistustilanteen ja voi siellä tarvittaessa asettaa elementille valukiellon, joka kirjautuu välittömästi Betset-tuotantoon ehkäisten näin virheellisen elementin valmistamisen.
Asiakkaidemme kannalta kyse on entistä paremmasta palvelusta ja sitä kautta koituvista säästöistä. Betset Linkerin avulla asiakkaalle – ja myös meille _ välittyy reaaliaikainen ja havainnollinen tilannekuva, joka kertoo värikoodein mallipohjaisesti kohteen elementtien suunnittelu- ja tuotantotilanteen. Asiakas voi tarkistaa yhdellä silmäyksellä, vaikka mobiilisti, onko tietty elementti toimitettu, valmistettu, ohjelmoitu valmistukseen tai mitkä elementit ovat vielä suunnittelematta.
Yksi Betset Linker -palvelumme edellytys on se, että se on sujuvasti linkitetty tavallisimpiin rakennesuunnitteluohjelmistoihin _ tässä tapauksessa Tekla Structures -suunnitteluohjelmaan. Linker välittää informaatiota ja dokumentteja Tekla-mallista automaattisesti tuotannonohjausjärjestelmäämme ja myös tavallisimpiin projektipankkeihin, kuten esimerkiksi SokoPro’hon ja Trimble Connectiin.
Betset Linkeristä on jo paljon hyviä kokemuksia niin meillä kuin asiakkaillammekin. Tavoitteenamme on yhteensovittaa työmaan ja tehtaan nyt osittain irralliset toiminnot saumattomasti yhdessä toimivaksi tuotantoketjuksi. Alkuvaiheessa laajennettu palvelu on tavoittanut pääasiassa ne asiakkaat, joiden omat digitaaliset valmiudet ovat olleet samaan aikaan kehittämisvaiheessa, jolloin Linkerin yhteensovitus työmaatoiminnoille on koodattu mukaan yhteiseen tuotantoketjuun.
Lähiaikojen ykköstavoitteisiimme kuuluu tarjota laajennettua palveluamme asiakastyömaillemme elementtien aikataulu-, tilaus- ja toimitusprosesseihin. Tämä vaatii vielä jatkokehittelyä, jota teemme tiiviisti ja ripeästi. Tämän mahdollistaa se, että tuotannonohjausjärjestelmämme ja muut digitalisaatioon liittyvät toiminnot ovat omissa käsissämme.
Markku Räisänen, suunnittelujohtaja