Betset ja Gradia turvallisuuskoulutuskiertueella

Tarkkaavaiset katseet seuraavat sammutusvuorossa olevaa työkaveria, kun Betsetin työntekijät käyvät läpi työturvallisuutta Gradian opettajien johdolla Vierumäen tehtaan pihamaalla. Menossa on alkusammutusharjoitus, johon osallistuivat tehtaan työvuorossa olevat työntekijät. Työturvallisuudesta huolehtiminen kuuluu kaikille.

”Koulutus on kyllä hyvä ja tarpeellinen”, kuului yleisin kommentti. ”Se palautti taitoja mieleen. Erityisesti sydäniskureiden käytön opettelu jäi mieleen. Nyt tiedän, miten ne toimivat ja uskaltaisin varmasti käyttää niitä tarvittaessa”, yksi työntekijöistä totesi koulutuspäivän aikana.

Gradia ja betoniyhtiö Betset käynnistivät keväällä 2022 uudenlaisen, kaikki tehtaat kattavan turvallisuuskoulutuskokonaisuuden. Koulutuskiertueen tavoitteena oli parantaa Betsetin työturvallisuutta ja kehittää turvallisuuskulttuuria. Koulutus toteutettiin räätälöidysti yhdeksällä eri paikkakunnalla, koulutus tarjottiin kaikille henkilöstöryhmille.

 

Turvallisuuden edistäminen on kaikkien asia

Koulutuksen aikana käytiin läpi erilaisia käytännön tilanteita, joita tehtaalla voi tapahtua. ”Betoniala on ala, jossa voi sattua. On paljon pyöriviä osia ja liikkuvaa kalustoa, ja turvallisuusasiat on huomioitava joka tilanteessa”, Betsetin kehitysjohtaja Esa Kylliäinen toteaa.

Turvallisuus nähdään Betsetillä asiana, jonka eteen halutaan tehdä jatkuvasti töitä. Käytännön esimerkkejä tästä koettiin heti koulutuksen aikana. Esimerkiksi Paraisten tehtaalla pohdittiin, miten tehtaalle saataisiin kaikille kuuluva hälytysääni. Jo saman koulutuspäivän aikana paikalle kutsuttiin asentaja korjaamaan vanha niin kutsuttu vellikello, joka napista painamalla toimii tuotannon ja toimiston tiloissa. Näin yhden koulutuspäivän aikana muutettiin toimintaa ja ratkaistiin ongelma, kuinka kaikki saavat yhtenäisesti tiedon, jos rakennuksesta tulee poistua.

“Betset-yhtiöissä on viime vuosina toteutettu useita yritysjärjestelyitä, joiden myötä konsernin koko ja toimintakulttuurien kirjo on kasvanut. Samalla olemme oppineet, että turvallisuuskulttuuri on myös varsin monisyinen kokonaisuus, joka pitää sisällään työturvallisuuden lisäksi turvallisuusjohtamisen, työilmapiirin sekä työntekijöiden arvot ja asenteet”, Betsetin toimitusjohtaja Mika Löytönen kertoo

Systemaattisella turvallisuusjohtamisella ja toimintatapojen yhtenäistämisellä Betsetillä onkin onnistuttu parantamaan työympäristöä sekä ilmapiiriä integraatioiden eri vaiheissa. ”Usein asennekysymykset ovat suurin haaste turvallisuuskulttuurin parantamisessa. Kulttuuri muuttuu vasta, kun koko henkilöstö sitoutuu toimenpiteisiin sen edistämiseksi – sitoutuminen on helpompaa, kun koko henkilöstö osallistuu päätöksentekoon”, Löytönen määrittelee.

 

Räätälöity turvallisuuskoulutus vaikutti, herätti ja aktivoi

Yhdeksällä tehtaalla toteutettu koulutus sai kiitosta niin tehtaiden johdolta kuin työntekijöiltäkin. Koulutuskiertue koettiin erittäin selkeänä ja sopivanlaajuisena.

”Koulutus oli äärettömän hyvä. Meillä oli ammattitaitoiset opettajat sekä lyhyt ja selkeä koulutuskokonaisuus. Moodlen kautta tehty verkkokoulutuksen osio oli myös hyvä ja sydäniskureiden käytön opettelu oli erittäin tärkeää”, Hämeenlinnan tehtaan tehdaspäällikkö Teemu Säteri toteaa. Yleisesti palaute tehtailta on ollut hyvä ja koulutus on koettu tarpeelliseksi. Hätäensiapukoulutuksen ja alkusammutusharjoitusten lisäksi osassa tehtaissa tehtiin myös poistumisharjoitus. Poistumisharjoitukset palauttivat mieliin esimerkiksi sen, kuinka tärkeää on nimenhuudon lisäksi tarkistaa, ettei tiloihin ole jäänyt ketään. 

”Olen kuullut tehtailta vain positiivista palautetta. Erityisesti hätäensiapukoulutus on kerännyt kiitosta. Vaikka tehtaiden välimatkat ovat isot, niin koulutukset on saatu järjestettyä todella hyvin tehtaiden aikatauluihin. Nämä vaativat tehtailta kuitenkin ison ponnistuksen tuotannon ohessa. Selkeästi koulutusta tarvitaan ja näenkin jatkoa tämäntyyppiselle yhteistyölle”, Kylliäinen toteaa.

Myös Gradian opettajien palaute koulutuskokonaisuudesta on positiivinen. ”Kaikki koulutukseen osallistuneet työntekijät, tehdaspäälliköt ja johto olivat todella sitoutuneita koulutuksen toteutukseen ja onnistumiseen, ajankohta tuntui olevan juuri sopiva”, Gradian ensiapukouluttaja Pertti Ahonen kertoo.

Toteutus pyrittiin saamaan mahdollisimman käytännönläheiseksi ja sitä räätälöitiin tehdaskohtaisesti. ”Tavoitteena ollut turvallisuuskulttuurin edistäminen ja vastuullisuusosaamisen lisääminen toteutuivat, ja toimimme ulkopuolisena tahona myös eräänlaisina motivoijina ja ratkaisujen lähteinä”, Ahonen pohtii.

 

Betsetin ja Gradian yhteistyö jatkuu

Seuraavat turvallisuuteen liittyvät koulutukset ovat jo suunnittelutyön alla ja betonialan jätti vahvistaa edelleen yhtiön turvallisuuskulttuurin edistämistä ja johtamista.

Turvallisuuskulttuurin kehittäminen on pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja kokonaisvaltaista työtä. Se pitää sisällään kaikki ne menettelytavat ja toiminnat, joilla hyvään kokonaisturvallisuuteen päästään.

”Gradia on ollut meille tärkeä yhteistyökumppani monessa onnistuneessa kehityshankkeessa. Kehittäminen kertoo mielestäni siitä, että organisaatio satsaa turvallisuuteen, pyrkii pitkäjänteiseen oppimiseen ja välittää työntekijöistään. Nämä asiat korostuvat myös Betsetin arvoissa, yhdessä, vastuullisesti ja luotettavasti”, Löytönen luonnehtii.

 

 

 

Kirjoittajat:
Anna Saari, Gradia-koulutuspalvelut Oy
Saila Ukkonen, Betset-yhtiöt