Vastuullisuus

Vastuullisuusvisiomme

Kehitämme toimintaamme jatkuvasti vastuullisuuden ja kestävän kehityksen periaattein. Vastuullisuusraportointi ja asettamamme vastuullisuustavoitteet ohjaavat toimiamme, joilla pidämme entistä parempaa huolta ympäristöstä ja tuemme yhteisöjä, joihin vaikutamme.

Ympäristöstä huolehtiminen

Huomioimme toiminnassamme luonnonarvot ja materiaalien tehokkaan sekä kestävän käytön siten, että vähennämme syntyvää jätettä ja lisäämme materiaalien kierrätystä. Kehitämme tavoitteellisesti betonilaatujamme ja betonituotteitamme vähähiilisemmiksi hilliten siten osaltamme ilmastonmuutosta. Vähennämme myös askel kerrallaan tuotannon hiilipäästöjä ja siirrymme vähähiilisiin energiamuotoihin asettamallamme tavoitteellisella aikataululla.

Sosiaalinen vastuu

Teemme työtä vuosittain oman henkilöstömme yhdenvertaisen kohtelun ja turvallisen työympäristön puolesta huomioiden myös koko arvoketjun. Huolehdimme henkilöstömme osaamisesta ja ammatillisesta kehittymisestä muuttuvien vaatimusten mukaisesti. Tuemme henkilöstön hyvinvointia, liikkumista ja palautumista sekä mahdollistamme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen joustavasti.

Hyvä hallintotapa

Olemme sitoutuneet hyvään hallintotapaan ja noudatamme Rakennusteollisuus RT ry:n laatimia eettisiä periaatteita. Toimintamme on läpinäkyvää, noudatamme lakeja ja säännöksiä ja vaadimme samaa myös yhteistyökumppaneiltamme.

Betsetin arvot

Ikoni_vastuullisuus-2

Vastuullisuus

Haluamme, että meidät tunnetaan yhtiönä, jota leimaa vahva sitoutuminen ekologisesti kestävään kehitykseen. Kannamme vastuun sekä ympäristö- että laatuasioissa nyt ja tulevaisuudessa.

Ikoni_luotettavuus-2

Luotettavuus

Tuotteemme ja palvelumme ovat luvatun kaltaisia. Sanamme pitää ja kannamme vastuun teoistamme. Palvelemme asiakkaita sitoutuneesti, ja meille on tärkeää kuunnella asiakasta yhteistyön jokaisessa vaiheessa.

Ikoni_yhteishenki-2

Yhdessä

Toimintamme on avointa ja rehellistä. Vaalimme me-henkeä työpaikallamme. Joustava organisaatiomme mahdollistaa nopeat päätökset. Hyvä yhteishenki näkyy ja välittyy myös asiakkaillemme laadukkaana palveluna.

ESG-aikakausi lähestyy – vastuullisuusvaatimukset koskevat meitä kaikkia

  ESG-raportointi on tulossa EU:n alueella pakolliseksi vuoden 2026 alusta voimaan astuvan direktiivin mukaan kaikissa yrityksissä, jotka täyttävät kaksi kolmesta seuraavasta kriteeristä: liikevaihto vähintään 40 miljoonaa euroa, tase vähintään 20 miljoonaa euroa ja työntekijöitä vähintään 250. Tuosta ajankohdasta lähtien yritysten on osoitettava toimintansa vastuullisuus ympäristöä, yhteiskuntaa ja henkilöstöään kohtaan. Betonialalla ympäristönäkökohdat korostuvat, mutta samalla on […]

Vähähiilisen elementtibetonin sertifikaatti Hämeenlinnan tehtaalle

Kiwa Inspecta Sertifiointi on myöntänyt Betsetille ensimmäisen vähähiilisen elementtibetonin valmistuksen sertifikaatin   Tammikuussa julkaistiin Betoniyhdistyksen pitkään odotettu elementtien BY-Vähähiilisyysluokitus® joka toimii perustana Suomessa valmistettaville vähähiilisille elementtibetoneille. Elementtibetonin vähähiilisyysluokitus poikkeaa hieman valmisbetonista, koska muun muassa hukat ja energian käyttö ovat eri tasolla valmisbetoniin nähden. Betsetillä on jo olemassa kolme Kiwa Inspecta Sertifioinnin myöntämää vähähiilisyyssertifikaattia valmisbetonille, Helsingin, […]

Vähähiilinen betoni on Betsetille kunnia-asia

Kirjoittaja: Vesa Tompuri Betset on käynnistänyt vähähiilisen betonin tuotannon. Aiemmin testituotteita on valmistettu yhtiön Vierumäen tehtaalla, ja nyt kaupallinen vähähiilisten betonituotteiden valmistus on startannut, aluksi  yhtiön Hämeenlinnan ja Turun tehtailla. Jo ensimmäisissä toteutuskohteissa Porin oikeustalon sekä Raision Tiedonpuiston koulun työmailla näin saavutettava päästövähennys rakennusten elinkaaren aikana on merkittävä. Suomessa on muiden EU-jäsenmaiden tavoin asetettu selkeä […]